Eerojen Erä
Liittyin hirviporukkaan jäsenten pyynnöstä vuonna 1972 ollessani 18-vuotias. Minun lisäkseni seuraan kuuluivat tuolloin Eero Rauhala, Matti Saukko, Tuomo, Aapo ja Timo Raiskila, Erkki Maltamo, Toivo Haapanen, Uolevi Laitinen, Pekka Hirvimäki ja isäni Kalle Heikkinen. Isäni oli ensimmäisen syksyn aseettomana ajomiehenä. Kokoontumispaikalla ja käskynjaolla vieraili usein myös legendan maineen ansainnut Eero Raiskila. Halu metsälle oli edelleen kova, mutta uudet vaatimukset ampumataidon osoittamiseksi olivat käyneet ylivoimaisiksi käytännössä yksikätiselle miehelle. Tässä teoria ja käytäntö olivat jyrkässä ristiriidassa. Osaamista löytyi, mutta aikaa tarvittiin enemmän. Kun kolme hirveä kaadetaan samalta seisomalta yhteen kasaan ja jokaista varten kaivetaan vielä panos erikseen taskusta ja ladataan ase, on se yksikätiseltä mieheltä uskomaton suoritus.
Ajomiehen rooli lankesi aluksi minullekin (vuoteen 1978 asti) Haapasen Topin ja Laitisen Uolevin ohella. Välillä ajoporukkaa vahvisti Herakon lentopallojoukkue Rauhalan Aarren (kapteeni) johdolla. Käytössä oli yksi aikuisen hirven lupa, joka saatiin realisoitua vasta viimeisellä lupaviikolla. Saukon Matti kaatoi uroshirven Nisusalon ”isolta kiveltä”. Saaliin rankka vetourakka ihmisten ilmoille paksussa hangessa ja raivauskannokossa Lamminmäkeen lähes kilometrin päähän puhutti nuotiolla monta vuotta. Itse en koulukiireiltäni viikkojahtiin ehtinyt. Kun saalis oli viimein tien varressa ja Saukon Matin peräkärryssä, vainajaa kierrätettiin nähtävillä pitkin kylää leveästi hymyillen. Sen jälkeen hirvi nyljettiin ja suolistettiin Saukon traktorivajassa.
Muutama päivä myöhemmin hirvi paloiteltiin Kintauden Mäki-Matin tiloissa. Hommasta vastasi pääosin tuohon aikaan Jyväskylässä E-liikkeen lihamestarina häärinyt Aarre Rauhala. Hän toimi seurueen lihanleikkaajana aina vuoteen 2000 asti, jolloin erosi porukasta. Muut avustivat työssä kykyjensä mukaan.
Seuran jäsenistä Raiskilan Jukka (metsänhoitaja) liittyi seurueeseen myöhemmin ja kävi jahdeissa Kokkolasta asti. Hänelle tapahtuneen kommelluksen seurauksena pätkä Nisusalon tietä ristittiin ”aurinkoterassiksi”. Tilanteessa emä kahden vasan kanssa ohitti Jukan lähietäisyydeltä karvankaan katkeamatta yhdeltäkään. Menivät matalalla paistavan auringon puolelta, eikä Jukka pystynyt auringon sokaisemana ampumaan.
Halmeen Pauli, Tupamäen Lulun ystävä, kuului seuraan muutamia vuosia. Aseena 338 Sako, jolla oli taipumus laukeilla itsekseen odottamattomissa tilanteissa. Kaatojakin kertyi useita, mutta joka kerta, kun olisi pitänyt pistää tai suolistaa saalis, oli puukko salaperäisesti kadonnut jonnekin.
Autolta passiin lähdettäessä puukko roikkui vyöllä tukevasti tupessa. Liesjärven Matti, räväkkä ja suorapuheinen metsätyönjohtaja, G.A. Serlachiuksen miehiä, oli Melkkaan Villen vävy. Hän liittyi porukkaan kahdestakin syystä, vaimon kotipaikan ja edustamansa yrityksen alueellamme sijainneiden maiden vuoksi. Mielissä säilyy hyvät tarinat ja painava kaasujalka. Reittiä ei tarvinnut erikseen merkitä, kun Matti ajoi Escortilla edellä.
Kalmarin Aarno, opettaja, rauhanturvaaja, lentopallomies henkeen ja vereen tuli porukkaan Aarren houkuttelemana. Jämpti ja asiallinen mies ja seuran sihteeri hän oli useita vuosia. Tilanteet kuitenkin päättyivät välillä saaliin kannalta onnellisesti. Kahvihetket olivat monen hirven pelastus tai se, että eteen osui väärää ”merkkiä” edustava yksilö. Tuskin koskaan on kuultu kenenkään kiroavan kovaan ääneen ja hartaasti, kuten Aarno kerran teki usean komean täysikasvuisen hirven ohitettua hänet aivan lähietäisyydeltä ja ampua olisi saanut vain vasaa (onneksi ei olleet koululaiset kuulemassa). Sama kirous vaivasi vielä toissa syksynäkin, kun sonnikiintiö oli täysi ja valtava hirvisonni juoksi Aarnon lähes kumoon. Se mitä oli sovittu, myös piti, vaikka tilanne oli herkullinen.
Koskensaaren tehtaan silloinen johtaja Mikko Leino ja työntekijä Esko Halla-Aho täydensivät porukkaamme vuonna 1973, kun oma ryhmä menetti metsästysoikeuden vuodeksi. Tiukassa olivat hirvet silloinkin. Jahtikauden lopulla Rauhalan Aarre ja Halla-Ahon Esko päättivät tiedustella hirvitilannetta ilmasta käsin, kun jälkiä ei löytynyt mistään. Esko kaartoi konetta Riiviösuon päälle, kun alkoi tapahtua. Suolla seikkaili lauma hirviä. Esko ohjasi koneen loivaan syöksyyn ja rupesi laskemaan siiven alta uroshirven sarvipiikkien määrää. Aarre oli kauhusta jäykkänä, kun koneen korkeusmittari näytti nollaa! Ilmassa kuitenkin pysyivät ja Esko itse onnistui seuraavan päivän iltapuolella kellistämään uroshirven Riiviösuon itäpuolelle. Ajoketju Könkköjoen suunnasta oli vetänyt vesiperän, mutta pellolle passiin tulleet Timo ja allekirjoittanut huomasivat pellon päässä liikettä. Passin selustasta kuulunut rapina vahvisti oletusta, että kyseessä oli hirvi. Uusi veto pellolta itään toi uroshirven Eskon Tokarevin tähtäimeen. Tilanne päättyi onnistuneeseen kaatoon ja kolmeen nopeaan merkkilaukaukseen. Jälkimmäinen oli Eskon tavaramerkki tuohon aikaan. Mersu ja lentolupakirja tekivät Eskosta elävän legendan.